Ympäristölainsäädännön periaatteet

Ympäristölainsäädännön ymmärtäminen edellyttää EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan monimutkaisten sääntelykehysten hallitsemista. Molemmissa järjestelmissä painotetaan neljää keskeistä periaatetta: ennalta varautumista, ennaltaehkäisyä, ongelman korjaamista sen syntypaikalla sekä ”saastuttaja maksaa” -periaatetta. Seuraamalla ympäristötoimintaohjelmia ja Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2021 ympäristölakia yritykset voivat ennakoida tulevia säännöksiä ja siirtyä reaktiivisesta sääntöjen noudattamisesta ennakoivaan sääntöjen noudattamiseen.

Lainsäädäntö voi olla hyvin monimutkainen kokonaisuus, joka koostuu laeista, asetuksista ja lakiesityksistä, sopimuksista, asetuksista ja direktiiveistä. Niillä on erilaiset merkitykset, joissakin tapauksissa aikataulu, hierarkia ja yleensä kokonaisvaltainen suunnitelma. Kun ymmärrät eri lajityyppien ja vaiheiden terminologian, voit käyttää sitä saadaksesi etukäteen vihjeitä tulevista muutoksista, mikä antaa sinulle enemmän aikaa valmistautua. Prosessin tunteminen auttaa sinua arvioimaan, milloin lainsäädäntö on lähestymässä lopullista muotoaan.

Tämä artikkeli on liian lyhyt, jotta siinä voitaisiin käsitellä kaikkia yksityiskohtia, joten tässä on yhteenveto siitä, mistä voi seurata ympäristölainsäädännön kehityssuuntaa ja mistä saa lisätietoja.

Eurooppa

EU:n sisällä EU:n lainsäädäntö on kansallista lainsäädäntöä ylemmällä tasolla, ja sen laatimisprosessiin osallistuvat kaikki jäsenvaltiot, ja jokaisessa vaiheessa sovitaan yksimielisyyden tasosta ja äänestysmenettelyistä. Prosessi on siis osallistava, mutta hidas. Jäsenvaltiot voivat laatia omia lakejaan – ja niin ne tekevätkin –, mutta ne eivät saa olla ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa. Tässä artikkelissa ei voida käsitellä kaikkia jäsenmaiden erilaisia ympäristölainsäädännön laadintaprosesseja, mutta EU:n lainsäädännön tunteminen auttaa ymmärtämään vaatimuksia, joita kaikkien jäsenmaiden odotetaan täyttävän.

Perussopimukset muodostavat perustan, ja niissä on useita ympäristöasioita koskevia määräyksiä, mukaan lukien lähtökohta, jonka mukaan EU:lla tulisi olla kokonaisvastuu ympäristöpolitiikasta, mukaan lukien ilmastonmuutos, jätteet ja saastuminen. Nämä ovat kaikki rajat ylittäviä kysymyksiä.

EU:n ympäristöpolitiikka perustuu neljään pääperiaatteeseen:

• ”Ennalta varautumisen periaate” – sellaisten toimien välttäminen, jotka saattavat aiheuttaa haittaa ilman riittävää tieteellistä varmuutta riskin tehokkaaseen hallintaan
• Vahinkojen ennaltaehkäisy on tärkeämpää kuin niiden korjaaminen – se on paljon tehokkaampaa (ja yleensä myös kustannustehokkaampaa)
• Jos vahinkoa on aiheutunut, saastuttajan on korjattava se siellä, missä se on syntynyt
• ”Saastuttaja maksaa” – vahinkojen ehkäisemisestä tai korjaamisesta aiheutuvat kustannukset tulisi maksaa saastuttajan toimesta. Tuottajavastuulait kuuluvat tämän periaatteen piiriin.

EU laatii säännöllisesti ympäristötoimintaohjelmia, joista kukin kestää useita vuosia – nykyinen on^kahdeksas ympäristötoimintaohjelma (8. EAP), joka on voimassa vuoden 2030 loppuun asti – ja säätää lainsäädäntöä niiden toteuttamisen tukemiseksi. Kyseessä voi olla uutta lainsäädäntöä tai muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön, eikä aina käytetä nimenomaan ympäristölakeja, sillä aihepiirit limittyvät monin paikoin. Esimerkkinä voidaan mainita voimassa olevaan kuluttajalainsäädäntöön tehdyt muutokset, joilla on otettu käyttöön lainsäädäntöä greenwashingin torjumiseksi.

EAP:n lukeminen tarjoaa hyödyllisen ennakkokatsauksen tulevista sääntelytoimenpiteistä. Nykyinen versio löytyy täältä (olen lisännyt englanninkieliset linkit, mutta sivustolla on mahdollisuus vaihtaa kieleksi jokin muu kieli).

Lainsäädäntö pannaan täytäntöön pääasiassa kahdella tavalla: asetuksilla ja direktiiveillä. Asetus on suoraa lainsäädäntöä, jota sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioihin. Direktiivissä määritellään saavutettava tavoite, mutta siinä annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus ottaa käyttöön tai muuttaa omia lakejaan tämän tavoitteen saavuttamiseksi, ja siinä asetetaan määräaika, johon mennessä tämä on tehtävä.

Täältä voit seurata EU:n lainsäädännön etenemistä sen eri vaiheissa.

Iso-Britannia

Yhdistyneessä kuningaskunnassa lainsäädännön ylin taso muodostuu parlamentin säätämistä laeista, ja seuraavaksi alempi taso on säädökset (Statutory Instruments, SI), joissa monet yksityiskohdat on määritelty.

Yhdistyneen kuningaskunnan ympäristölainsäädäntö uudistettiin brexitin jälkeen, ja keskeinen uusi asiakirja on vuoden 2021 ympäristölaki. Se on tavallaan suunnitelma, joka muistuttaa EU:n ympäristötoimintaohjelmia siinä mielessä, että siinä määritellään päätavoitteet ja esitetään puitteet tavoitteiden asettamiselle sekä joitakin tavoitteita. Sen pääalueina ovat ilmanlaatu, luonnon monimuotoisuus, vedenlaatu ja jätteiden vähentäminen. Siinä määritellään myös pääperiaatteet, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin EU:n periaatteet: integrointi, eli se, että ympäristönsuojelu tulisi integroida politiikkaan, sekä ennalta varautumisen, ennaltaehkäisyn, lähteellä korjaamisen ja saastuttaja maksaa -periaatteet. Jälleen kerran tämän tunteminen auttaa ymmärtämään, mitä on edessä.

Lisäksi on olemassa useita vanhempia lakeja, kuten ilmastomuutoslaki, sekä muilla aloilla säädettyjä lakeja, kuten rahoitusalalla – jossa on paljon raportointia koskevaa lainsäädäntöä – ja aluesuunnittelualalla – joka kattaa osittain luonnon monimuotoisuuden suojelun.

Myös Yhdistyneen kuningaskunnan muodostavilla eri mailla voi olla omat lakinsa – Skotlannissa ja Walesissa on kummassakin joitakin eroja, ja Pohjois-Irlanti, vaikka se onkin osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa, kuuluu edelleen Euroopan yhtenäismarkkinoihin, joten siihen sovelletaan useita EU:n lakeja.

Lisätietoja vuoden 2021 ympäristölaista löytyy täältä. Yleistä ympäristölainsäädäntöä koskevia ohjeita on saatavilla osoitteessa www.gov.uk sekä Skotlannin ympäristönsuojeluviraston sivuilla osoitteessa https://www.sepa.gov.uk, https://naturalresources.wales (Wales) ja https://www.daera-ni.gov.uk (Pohjois-Irlanti).