Seulapainolla, jota kutsutaan usein ”neljänneksi painomenetelmäksi”, on rikas historia ja lupaava tulevaisuus. Sonja Angerer syventyy sen pitkään historiaan Euroopassa, erottaa myytit todellisuudesta ja tutkii sen markkinapotentiaalia.

Seulapainon alkuaika

Seulapainon alun uskotaan tapahtuneen Aasiassa. Tämä johtuu siitä, että siellä käytettiin usein sapluunoita yksinkertaisten painokuvioiden tuottamiseen erityisesti tekstiileihin. Kangaskuviointikuvioita käytettiin Japanissa 1700-luvulta lähtien.

Tämä on kuitenkin melko yksinkertaistettu esitys, kuten sveitsiläinen kirjailija Guido Lengwiler selittää vuonna 2013 julkaistussa perustavanlaatuisessa kirjassaan ”The History of Screen Printing”. Se on tällä hetkellä loppuunmyyty, mutta saatavilla saksankielisenä e-kirjana. Lengwilerin kirjaansa varten perusteellisesti tutkimat tosiasiat on sisällytetty myös tähän artikkeliin.

Lengwilerin mukaan monissa kulttuureissa on käytetty avoimia ja rei’itettyjä sabluunoita monenlaisten esineiden koristeluun. Keskiajalta lähtien sabluunoita käytettiin myös Euroopassa vaihtoehtona yksinkertaisten puupiirrosten pitkien sarjojen käsin värittämiselle. Ranskalaista Pochoir-tekniikkaa pidetään usein myös silkkipainon edeltäjänä. Menetelmä, jota pääasiassa taiteilijat käyttivät, ei kuitenkaan täysin korvautunut silkkipainolla. Kuten vuonna 1947, Henry Matissen taiteilijakirja ”Jazz” julkaistiin sabluunapainossa.

KUVA: Vasemmalta: Werner Arndtin näyttelyjuliste, 1953 (manuaalinen silkkipaino). Valokuvat: Artndt Arndt, valokuvat: Artndt Arndt, valokuvat: Archive Lengwiler, CC BY-SA 3.0, Werner Arndt, sommittelu: S. Angerer

Seulapaino 1800-luvulla

Manufaktuurien ja ensimmäisten teollisuuslaitosten myötä 1700-luvun puolivälin tienoilla toimistot saivat monia uusia tehtäviä. Siksi vuonna 1878 luotiin ”Typograph” ja noin vuonna 1880 ”Cyclostyle” -valokopiokoneet, jotka perustuivat sabluunapainatukseen. Ne oli tarkoitettu asiakirjojen monistamiseen, ja niitä pidetään nykyaikaisen silkkipainon edelläkävijöinä. Noin vuoteen 1900 asti erityisesti Yhdysvalloissa myönnettiin lukemattomia muita patentteja, jotka koskivat toisinaan hyvin monimutkaisia järjestelmiä, joilla luotiin saumattomia sabloneja. Tähän tarkoitukseen käytettiin usein lankoja ja metalliverkkoa. Ne olivat varsin monipuolisia, ja niitä käytettiin niin junavaunujen kirjaimiin kuin lasikoristeisiin ja kaikkeen siltä väliltä.

Ensimmäiset peruspatentit, jotka merkitsivät siirtymistä merkintätekniikasta painotekniikkaan, ovat kuitenkin Antoine Vericelin ja Hiram Deeksin ansiota. Molemmat olivat ensimmäisen sukupolven eurooppalaisia siirtolaisia, jotka työskentelivät Yhdysvaltain itärannikolla.

YMPÄRISTÖ: Huopaviirien valmistus matkamuistoksi seulapainossa (1943). Kuva: J: Tom Parker, Public Domain

Seulapainatus 1900-luvun historiassa

Vuonna 1902 Vericel patentoi seulapainokarusellin edeltäjän, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti kodintekstiilien painamiseen. Deeks käytti jo silkkiharsoa ”Stencil Duplicator” -nimiseen, New Jerseyssä vuonna 1903 patentoituun laitteeseensa. Tämäkin tekniikka oli tarkoitettu ensisijaisesti tekstiilien painamiseen. Samana vuonna Deeks suojasi tekniikkansa myös Ranskassa ja Isossa-Britanniassa.

Näitä tai vastaavia menetelmiä käytettiin Yhdysvalloissa noin vuoteen 1915 asti lähinnä huopavimpeleiden ja muiden matkamuistojen painamiseen. Usein nämä seulapainon pioneerit näyttävät pitäneen tekniikkaansa tarkoin varjeltuina liikesalaisuuksina, joten yksityiskohtia tunnetaan vain vähän. Asiantuntijoiden keskuudessa on kuitenkin melko varmaa, että graafinen silkkipaino kehittyi pääasiassa Kaliforniassa.

Noin vuonna 1908 San Franciscossa perustettua Velvetonea pidetäänkin ensimmäisenä amerikkalaisena silkkipainoyrityksenä. Vuosina 1915 ja 1916 seurasivat Selectasine San Franciscossa ja Vitachrome Los Angelosissa. Tuolloin luotiin jo ensimmäisiä graafisia teoksia, joita monistettiin silkkipainolla. Sign of The Timesin kaltaiset ammattilehdet kertoivat ensimmäisen kerran seulapainosta jo vuonna 1916, joten tieto tekniikasta levisi nopeasti koko länsirannikon kukoistavalle mainosalalle. ”Sign of The Timesin” kirjoittaja William Hugh Gordon, joka oli alun perin Kanadasta kotoisin, näyttää myös olleen ensimmäinen, joka käytti valokemiallista perusprosessia kuvaruutujensa valmistamiseen.

Vuonna 1917 St. Louisissa järjestetyssä kansallisessa mainosnäyttelyssä oli esillä erikoisnäyttely, jossa oli noin 200 seulapainolla valmistettua esinettä. Ensimmäisen maailmansodan loppupuolella yritykset Australiassa, Kanadassa ja toisinaan myös Euroopassa alkoivat valmistaa silkkipainoja yhdysvaltalaisen tekniikan lisenssinhaltijoina.

CAPTION: Seulapainolaitos Suomessa, 1948. Kuva: M: Suomen valokuvataiteen museo / Valokuvaaja tuntematon

Kulutustarvikkeet teknologia-ajurina

Kahden maailmansodan välisenä aikana silkkipainon käsityötaidot ja koneet kehittyivät huomattavasti erityisesti Yhdysvalloissa. Esimerkiksi puiset kehykset korvattiin metallikehyksillä erityisesti vesipohjaisilla painoväreillä painetuissa tekstiileissä. Juustokangas, ensimmäinen melko karkea seulakankaamme, joutui väistymään hienoimman sveitsiläisen silkkiharson tieltä. Silkkiharsoa käytettiin laajalti silkkipainossa toisen maailmansodan päättymiseen asti. Sen jälkeen se korvattiin vähitellen Organdialla sekä nailon- ja polyesterikankailla, koska ne ovat kestävämpiä ja mittapysyvämpiä.

Silkkiharson tuottajat pitivät silkkiharson painamista niin houkuttelevana markkinaraonaan, että he osallistuivat Selectasinen lisenssitoimiston rahoittamiseen Berliinissä vuonna 1928. Selectasine Berlin ei kuitenkaan ainoastaan myynyt lisenssejä, vaan valmisti myös itse graafisia seulapainoja Selectasinen Lontoon toimistosta lainatuilla sylinteripainokoneilla. Vuoden 1934 tienoilla Selectasine Berlin joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui lopettamaan toimintansa.

Vaikka silkkipaino ei ollut vielä laajalle levinnyt Euroopassa, Hermann Pröll -yritys oli valmistanut öljypohjaisia painovärejä merkkien painamiseen noin vuodesta 1926 lähtien. Vielä tänäkin päivänä Weißenburgissa sijaitsevaa Pröll GmbH: ta pidetään maailman johtavana yrityksenä erityisten seulapainovärien kehittämisessä. Marabu, joka on valmistanut maaleja yli 150 vuotta, nykyisin Tammin kaupungissa (lähellä Stuttgartia), toi ensimmäisen seulapainovärisarjansa, Marapid A:n, markkinoille vasta vuonna 1952.

YMPÄRISTÖ: 1. maanmittausyksikön jäsen painamassa Phuoc Tuyn maakunnan karttoja (1968) Kuva: KUVA: Copyright expired – Public Domain

Seulapaino sodan aikana

1930-luvun suuri lama osoittautui aluksi melko myönteiseksi graafiselle silkkipainolle Yhdysvalloissa. Monet ihmiset, joilla ei enää ollut varaa alkuperäiseen taiteeseen, päättivät käyttää sen sijaan halvempia seulapainettuja taidejäljennöksiä.

Mutta kun Yhdysvallat astui toiseen maailmansotaan vuonna 1941, mainosala joutui koville. Tärkeitä raaka-aineita säännösteltiin välittömästi, ammattitaitoinen henkilöstö kutsuttiin palvelukseen. Sotataloudessa syntyi kuitenkin nopeasti monia uusia sovelluksia monipuoliselle silkkipainoprosessille. Ne vaihtelivat ajoneuvojen, laivojen ja lentokoneiden kirjaimista karttoihin ja univormujen naamiointikuvioihin. Jopa yksinkertaisia elektroniikkapiirejä valmistettiin Yhdysvalloissa jo vuodesta 1943 lähtien seulapainon avulla.

Lisäksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa luotiin monia sotilas- ja siviilikäyttöön tarkoitettuja silkkipainojulisteita. Nämä lienevät syitä siihen, että Manner-Euroopassa oletetaan yleisesti, että silkkipaino tuli vasta Yhdysvaltain sotilaiden mukana.

YMPÄRISTÖ: Nykyaikainen silkkipainolinja, jossa on useita värilaitteita. Kuva: M: S. Angerer

Seulapaino toisen maailmansodan jälkeen

Länsi-Euroopassa silkkipaino yleistyi toisen maailmansodan päättymisen jälkeisinä ensimmäisinä vuosina. Erityisesti 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla perustettiin monia silkkipainoja, jotka keskittyivät grafiikan lisäksi myös kasvavan tekstiiliteollisuuden palvelemiseen.

Lisäksi teollinen silkkipaino vakiinnutti asemansa osana kulutus- ja tuotantohyödykkeiden tuotantoa, esimerkiksi auto- ja konepajateollisuudessa. Myöhemmin seulapaino osoittautui myös ihanteelliseksi mainostuotteiden painatukseen, kun mainoslahjojen merkitys mainosvälineissä kasvoi erityisesti 1990-luvulta lähtien.

Melko monet vakiintuneet painotalot perustettiin alun perin silkkipainoyrityksiksi yksi tai kaksi sukupolvea sitten. Lisäksi Saksassa syntyi 1990-luvulle asti uusia silkkipainokoneiden valmistajia, kuten Alraun, RokuPrint tai Thieme.

YMPÄRISTÖ: Seulapainomenetelmällä tehty kyltti. Kuva: M: S. Angerer

Johtopäätökset: Seulapaino on edelleen suosittu painotekniikka

1990-luvun puolivälistä lähtien silkkipaino menetti paljon volyymiaan, kun laajakuva- ja myöhemmin digitaalinen painaminen valtasi sen. Nämä tekniikat soveltuivat paremmin moniin suosittuihin sovelluksiin, olivat joustavampia ja kustannustehokkaampia. Tämän seurauksena 2010-luvulle asti monet graafisen teollisuuden silkkipainolinjat korvattiin nopeilla, teollisen luokan digitaalipainokoneilla.

Jopa serigrafia (taidepainatus ja taidejäljennökset) kohtasi huomattavaa kilpailua mustesuihkukuvapainatuksen kanssa. Nykyään silkkipainon kysyntä näyttää vakiintuneen. Tämä pätee erityisesti teolliseen silkkipainoon. Monissa tapauksissa erityispastoja tai -pinnoitteita on edelleen hyvin vaikea käyttää mustesuihkutulostuksessa.

Silti silkkipaino on myös pystynyt puolustamaan joitakin markkinarakoja graafisessa teollisuudessa, esimerkiksi viimeistelyssä erikoispinnoitteilla. Myös rotaatioseripainolla on edelleen kysyntää suurissa tekstiilipainosyksiköissä.

Viime vuosina silkkipainon ja digitaalipainon hybridiyhdistelmät ovat johtaneet houkutteleviin tuloksiin esimerkiksi pakkausten valmistuksessa. Näyttää siis siltä, että silkkipainon historia jatkuu pitkälle 2000-luvulle…

Tutustu silkkipainon uusimpiin innovaatioihin osoitteessa FESPA Global Print Expo 2025, Euroopan johtava tulostus- ja opastemessu, joka järjestetään 6.-9. toukokuuta Messe Berlinissä, Saksassa. Siellä esitellään innovatiivisimmat tuotteet, visionäärisimmät konseptit ja viimeisimmät kehityssuuntaukset tulostuksen tulevaisuudesta. Rekisteröidy vierailulle täällä ja käytä kampanjakoodia FESJ505, niin maksat pääsylippusi vain 50 euroa.