Digitaalisten mustesuihkutulostimien ja -valmistajien innovaatiot ovat painostaneet silkkipainajia, joten teemme yhteenvedon näiden kahden hyvin erilaisen menetelmän eduista ja haitoista.
Kylttien ja näyttögrafiikan tulostuksessa on valittavana kaksi tulostustekniikkaa: silkkipaino ja mustesuihkutulostus. Vaikka digitaalisesta vaihtoehdosta on tullut nykyään selvästi hallitseva tekniikka, silkkipainossa on vielä paljon elämää, sillä esimerkiksi Fujifilm raportoi, että painovärien myynti jakautuu suunnilleen puoliksi silkkipainon ja digitaalisen tekniikan välillä. Näyttäisi siis siltä, että kullakin tekniikalla on omat etunsa sovelluksista riippuen.
Digitaalinen soveltuu parhaiten hyvin pienten sarjojen tuottamiseen pienin kustannuksin. Se soveltuu hyvin töiden nopeaan läpivientiin ja on erityisen hyvä muuttuvien tietojen käsittelyssä. Tarjolla on useita erilaisia painovärityyppejä, jotka soveltuvat monenlaisille alustoille ja erilaisiin sovelluksiin, joustavista vinyyleistä, kuten ajoneuvojen kääreistä, jäykkiin levyihin, kuten PVC-vaahtomuovilevyihin, jotka ovat rakenteellisesti jäykkiä. Digitaaliset tulostimet voivat tuottaa CMYK-mustesarjoilla laajan väriskaalan, ja monet niistä tarjoavat myös vaalean syaanin ja vaalean magentan väriskaalan ja värisävyjen asteittaisuuden parantamiseksi suuremmilla nopeuksilla.
Seulapainatus taas on analoginen prosessi. Ensimmäisessä vaiheessa kuva jaetaan erillisiin väreihin ja luodaan yksi kuvaruutu kutakin väriä varten, minkä jälkeen painoväriä levitetään kerros kerrallaan koko kuvan muodostamiseksi. Näin painoväriä voidaan levittää suhteellisen paksuina kerroksina, jolloin kuvat ovat huomattavasti elävämpiä kuin digitaalisessa painamisessa.
Haittapuolena on, että näytön valmistaminen maksaa aikaa ja rahaa, mikä tekee siitä kalliin pienissä sarjoissa. Menetelmä on kuitenkin erittäin kustannustehokas pidempien painosmäärien tuottamisessa. Mitä pidempi painos on, sitä edullisemmat ovat kunkin kappaleen yksikkökustannukset. Tämä tarkoittaa, että silkkipaino on edelleen varteenotettava vaihtoehto monissa grafiikkasovelluksissa, kuten vähittäiskaupan näytöissä.
Monet digitaalisten tuotteiden valmistajat pyrkivät kuitenkin myös näille markkinoille, joten tarjolla on useita suuria UV-mustesuihkutasotulostimia, kuten Inca Onset -sarja tai HP FB10000, jotka kykenevät myös suhteellisen pitkiin painosarjoihin. Ei ole kuitenkaan harvinaista, että sekä digitaalinen että silkkipaino yhdistetään, jolloin erikoistehosteet ja valkoiset taustat tuotetaan silkkipainokoneella ja muut värit lisätään suurnopeuksisella tasotulostimella, jolloin kumpikin tekniikka hyödyntää vahvuuksiaan ja samalla minimoidaan mustekustannukset.
Seulapaino on kypsä tekniikka, joten tulostusnopeudet, resoluutiot ja yleinen suorituskyky eivät ole juurikaan muuttuneet viime vuosina. Suurin osa viimeaikaisista muutoksista silkkipainoväreihin on johtunut oikeudellisista vaatimuksista. Esimerkiksi N-vinyylikaprolaktumi eli NVC, joka on monomeeri, jota käytetään usein silkkipainoväreissä, luokiteltiin äskettäin uudelleen terveys- ja turvallisuussyistä. Tämä puolestaan tarkoittaa, että monien painovärinvalmistajien on nyt muotoiltava painovärinsä uudelleen, jotta ne eivät käytä sitä.
Fujifilmin näyttö- ja laajakuvamusteiden tuotepäällikkö James Whitehead sanoo kuitenkin, että Fujifilm myy edelleen paljon näyttöpainovärejä, ja huomauttaa: ”On tulostuksen ostajia, jotka valitsevat edelleen silkkipainovärit, koska he pitävät erityisesti värikylläisyydestä.”
Seulapainokoneita edelleen valmistavan HG Kippaxin johtaja Sarah Kippax sanoo, että seulapainoväreillä voidaan saavuttaa paljon parempi peittävyys kuin digitaalisilla painoväreillä. Hän lisää: ”Erikoisvärejä, kuten Asdan vihreää väriä, voi painaa helpommin.” Hän huomauttaa myös, että silkkipaino pystyy käsittelemään erikoistehosteita paljon paremmin kuin digitaaliset tulostimet: ”Kaikki efektit, kuten heijastavat painovärit, joissa hiukkaset ovat liian suuria ja jäävät jumiin digitaalisen koneen suuttimiin.”
Erikoisefektimusteita on melkoinen valikoima, ja niihin kuuluu jopa tuoksuvärejä, jotka reagoivat lämpöön tai valoon ja antavat esimerkiksi hajuveden tai tietyn ruoan tuoksun. Seulapainoväreillä voidaan myös luoda tuntoaistitehosteita.
Silti silkkipaino mahdollistaa suuremman valikoiman erilaisia tehosteita, kuten kovat ja pehmeät pinnat sekä syvemmät uurteet, jotka soveltuvat paremmin pistekirjoitustehosteisiin. Mustesuihkutulostimissa on kuitenkin yhä yleisempää käyttää kirkasta mustetta tai lakkaa, jolla voidaan myös tuottaa tuntoaistiefektejä, mutta ne eivät ole yhtä voimakkaita kuin silkkipainossa, koska musteet levitetään ohuempana kerroksena.
Whiteheadin mukaan silkkipaino on kuitenkin edelleen laajalti käytössä teollisissa sovelluksissa, vaikka seulapaino on grafiikan osalta laskussa. Erona on se, että silkkipaino on osa valmistusprosessia, jolloin se voi tuottaa alhaisempia yksikkökustannuksia pidemmissä sarjoissa. Tällaisia sovelluksia voivat olla esimerkiksi muovisten luottokorttien ja vaatteiden painaminen.
Kippax kertoo, että hän on myös havainnut räätälöityjen silkkipainoratkaisujen kysynnän kasvaneen, kuten autojen moottorinvalmistajan aluslevyjen pinnoittaminen. Hän selittää: ”Kyse ei ole vain siitä, miten painoväri saadaan materiaalille, vaan myös siitä, miten ne esitetään koneelle kustannustehokkaimmalla tavalla, joten meidän on löydettävä tapa rekisteröidä se, jotta se pysyy linjassa.”
Suurin ero näiden kahden tekniikan välillä on siis viime kädessä juoksupituudessa. Digitaalinen tekniikka on tullut hallitsevaksi grafiikkamarkkinoilla, joilla on paljon kertaluonteisia ja hyvin lyhyitä sarjoja. Silkkipainolla on kuitenkin edelleen merkitystä teollisessa valmistuksessa, jossa pitkät tuotantosarjat tekevät siitä kustannustehokasta.